Kymmenen vuotta kului kummallakin omia polkujaan, kunnes vanhat koulututut löysivät toisensa Facebookista. Lähdimme työviikon jälkeen "yksille", ja sille tielle jäimme. Samat juuret tekivät toisesta tutunoloisen ja vastakohdat täydentyivät. Parin kuukauden päästä meillä oli jo avaimet toistemme asuntoihin, joiden väliä kulki onneksi myös upouusi bussilinja. Kun matkalaukkuelämä alkoi riittää ja aika oli kypsä, teimme kaksiostani yhteisen kodin sovittamalla sinne valikoidut palat Sulhasen kalustuksesta. Nyt yhteistä taivalta on takana jo viisi vuotta. Omakotitalo pihoineen, asuntolaina, yhteiset jutut, hyvä ruoka, luonnossa retkeily, yhdessä koetut hyvät ja huonommat ajat sekä usko vielä parempaan sitovat meitä yhteen. Romantiikka löytyy pienistä hetkistä ja eleistä juuri silloin, kun et sitä osannut odottaa.
Eräänä toukokuisena iltapäivänä tuli puheeksi jonkun pariskunnan kihlautuminen, jolloin Sulhanen pysähtyi ihmettelemään, miksemme me ole kihloissa. Koska minä tiedän naisena asiat yleensä parhaiten, valistin Sulhasta että se normaalisti vaatii kosintaa. Sulhanen päätti laittaa asian järjestykseen, ja varmisti hetimmiten tulevalta appiukoltaan onko tällä vastaanpanemista. Asiasta kuulemma päästäisiin sopimukseen, joten samana iltana, saunan jälkeen takapihalla, Sulhanen esitti kysymyksen, johon ei ollut kuin yksi vastaus:
Mennään vaan! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti