Häämarssi ja Raamatun luku

Odotellessamme, että vihkikirkkomme saa pappien ja kanttorien toukokuun vuorot sovittua, olemme nyt tainneet päättää Sulhasen kanssa, mitä musiikkia ja Raamatun tekstiä vihkimiseen haluaisimme! Täytyy sanoa, että kummastakaan aiheesta meillä ei ollut liiemmin etukäteismielipiteitä suuntaan tai toiseen, mutta google auttoi taas alkuun.

Häämarssin osalta ajattelin vain, että halusin jättää tutuksi tulleet Mendelhssonit ja Prinsessa Ruususet sivuun, ja löytää jotain kaunista ja meille sopivaa. Mitään kovin räväkkää se ei kuitenkaan tarkoita, sillä meillä ei ole lempielokuvia tai -bändejä, joiden musiikkia haluaisimme kanttorin ehdottomasti soittavan kirkossa. Myrskyluodon Maija on meidän molempien mielestä upea kappale, jota olemme välillä fiilistelleet jopa häävalssiksi. Se kuulostaa uruilla soitettuna todella vaikuttavalta, mutta voi kaikessa surumielisyydessään olla liikaa jo muutenkin herkkään tunnelmaan. Häämarsseja etsiessä ei voinut välttyä törmäämästä Marko Hakanpään urkuvideoihin, ja hänen tuotannostaan löysimmekin pian ehdokkaat sekä johdanto- että päätösmusiikiksi. Molemmat ovat mielestäni tilaisuuden arvoon hyviin sopivia, mutta iloisia ja keväisiä.

Sisääntulossa soitettaisiin siis ihanan keveä Hakanpään Kesäfanfaari (hidas kappale toivottavasti auttaa myös Morsianta hidastamaan askeleitaan):

Ja alttarilta pois marssittaisiin selkeästi reippaammin Trumpettisävelmän tahdissa (tässä kohdin voimme jo juhlistaa tuoretta liittoa vähän vapautuneemmin):

Mahtavatkohan nämä sävellykset olla jo yleisesti kanttoreiden ohjelmistossa? Molemmat ovat 2000-luvun tuotantoa, mutta ainakin jälkimmäinen on ainakin keskustelupalstojen mukaan ollut viimeisen vuosikymmenen ajan jo monella hääparilla käytössä.

Kirkkovihkimisessä pakolliseen Raamatunlukuun löytyy pari yleistä ja hyväksi havaittua vaihtoehtoa. Ensimmäinen Korinttilaiskirje ("Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus...") on toki kaunis ja vaikuttava, mutta on mielestäni ollut jotenkin aina hiukan liian paatoksellinen. Laulujen laulusta tuttu "Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten" on hieno, ja pidän sen ytimekkyydestä. Kun vastaan tuli tämä minulle ennestään tuntematon kohta samaisesta Laulujen laulusta, tuntui se kuitenkin itsestäänselvältä valinnalta meille:

Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. (Laul 2: 10-14)

Kirjaimellisestikin teksti sopii keväthäihimme, mutta pätkässä on paljon ihanaa luonnon symboliikkaa talven poistumisesta kevään tieltä, kasvun ihmeestä ja linnuista, joka viehätti meitä. Sateen aika on ohi, ja tarkoitus on jatkaa matkaa yhdessä kohti valoisia aikoja.

Onko muilla jo vihkimisen sisältö mietittynä? Oletteko löytäneet jotain ihan uusia tuulia vihkikaavaan?

Kirkollisia kysymyksiä ja kriisejä

Nyt kun iso osa muista hääjärjestelyistä on edennyt hyvällä mallilla, on tullut aika suunnata huomiota myös itse vihkimiseen. Vaikka varsinainen naimisiinmeno tapahtuu vihkitilaisuudessa, se jää monella ainakin suunnittelussa vihkimisen jälkeisten juhlien varjoon.

Turun häämessuilla osallistuimme Kaason kanssa luentoon kirkkovihkimisestä. Luennolla käytiin hyvin läpi kaikki perusteet kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä, kuten vihkimisen edellytykset ja vihkikaava. Minua ainakin helpotti tieto siitä, että seurakunta huolehtii kyllä tilaisuuden sujuvuudesta, eikä meidän käytännössä tarvitse kuin tulla paikalle. Myöskään kovin paljoa suunniteltavaa vihkimisessä ei ole. Kanttorin kanssa tulee keskustella alku- ja päätösmusiikista sekä yhdestä tai kahdesta virrestä tai muusta musiikista tilaisuuden aikana. Ystävänihän on jo tulossa soittamaan kirkkoon, joten toivottavasti myös kanttori hyväksyy kappalevalinnan. Lisäksi tulee valita Raamatun pätkä, joka tilaisuudessa luetaan, sekä lupaako toisen kanssa olla myötä- ja vastoinkäymisissä vai aina kuolemaan saakka.

Meillähän kirkollisen vihkimisen edellytykset eivät vielä täyty, sillä Sulhanen ei ole minkään kristillisen kirkon jäsen saati sitten rippikoulun käynyt. Hän on kuitenkin nyt aloittanut ahkerana rippikoulun aikuisrippikouluryhmässä. Eri seurakunnan edustajien vetämiä keskustelevia tapaamisia on muutaman viikon välein, jonka lisäksi pappi saattaa ladata viestejä ja tehtäviä oppimisympäristöön verkossa. Riparin osallistujajoukko on kirjavaa niin taustaltaan kuin kirkkoon liittymisen perusteiltaankin. Tehtävät eivät aikuisriparilaisilla ole silkkaa kymmenen käskyn ja Isä Meidän tankkaamista ulkoa. Tarkoituksena on ainakin lukea yksi uskoa käsittelevä kirja - listalta löytyi esimerkiksi Jaakko Heinimäen Kafekismus. Kuten itse kukin omasta ripariajastaan muistaa, tulee rippikoululaisen myös osallistua muutamiin jumalanpalveluksiin. Itse keksimme tähän uuden tyylin: istuimme kotisohvalla iltapalaa syöden ja kuuntelimme tunnin mittaisen sunnuntaijumalanpalveluksen kotikirkostamme netin kautta!

Kävimme joulukirkossa vihkikirkossamme, ja tilaisuuden pitänyt pappi puhui hyvin ja tuntui mukavalta. Sulhanen ei lämmennyt suuremmin rippipappiinsa, joten ilmoitin vihkikirkkomme seurakuntaan, että haluaisimme vihkipapin heiltä. Olipa hyvä että otin yhteyttä, sillä sain kuulla, ettei vihkimistämme jostain syystä löytynyt heidän kalenteristaan lainkaan! Olen kuitenkin tehnyt alustavan varauksen jo toukokuussa ja virallisen lokakuussa, joten en ihan osannut odottaa heidän merkinneen vihkitilaisuuden vahingossa viime vuoden kalenteriin. No, joka tapauksessa meidän onneksemme kyseessä on pieni paikkakunta eikä kukaan muu ole ainakaan vielä päättänyt mennä vihille kyseisessä kirkossa samana päivänä kanssamme, joten virhe saatiin korjattua vahingoitta.

Vihkipappiamme emme edelleenkään saa tietää, sillä seurakunnalla on kaksi pappia, joiden työvuoroja keväälle ei vielä tiedetä. Lisäksi he ovat itse asiassa molemmat jättämässä seurakunnan, joten välttämättä kumpikaan heistä ei tule vihkimään meitä. Täytyy nyt vain luottaa, että joku pappi löytyy meidät vihkimään toukokuussa... Onko muilla pareilla vihkipapin löytäminen ollut helppoa, tai onko pappi vielä kysymysmerkki?

Vihkimisen edistämiseksi Sulhanen saa nyt ainakin keskittyä riparin suorittamiseen. Vasta pääsiäisenä tapahtuvan kasteen ja konfirmaation jälkeen voimme pyytää avioliiton esteiden tutkintaa. Ehkä alamme pikku hiljaa myös tutustua yhdessä mahdollisiin vihkimisessä luettaviin Raamatun kohtiin. Vinkatkaa muut, jos teillä on jotain lemppareita!

Musiikkia korville

En itse ole musikaalisesti lahjakas millään tapaa, mutta ihailen suuresti niitä, joilla laulu- tai soittotaitoja löytyy, ja nautin niin kuunnella kuin tanssiakin monentyyppistä musiikkia. Musiikki voi olla tärkeässä osassa tunnelman luomisessa tai sen latistumisessa, joten toki sitä haluamme myös osaksi hääpäiväämme. Emme olleet Sulhasen kanssa kuitenkaan vielä edes pahemmin ehtineet pähkäillä häiden musiikkitarjontaa, kun asiat alkoivat jo lutviutua lähes itsestään. Hommahan sujuu siis kuin laulaen (jolla en tosin viittaa omaan lauluääneeni). :)

Ensinnäkin, rakas ystäväni yllätti minut nähdessämme täysin ja tarjoutui itse soittamaan huilua vihkimisessämme! Hän on ollut musiikkiluokalla ja soittanut useampia instrumentteja, mutta en ole kehdannut kysyä häntä esiintymään, koska ajattelin siitä tulevan hänelle taakan. Hän myönsikin jännittävänsä kyllä esitystä, mutta jos haluaisimme hänen soittavan, hän tekisi sen mielellään. Niin mieletöntä! Tulee varmasti olemaan vaikea pidätellä kyyneleitä alttarilla. Tällä hetkellä ajatuksena on, että kuulemme kirkossa Romanssin:

Muutama muu muusikkoystäväni on kiertänyt häät jos toisetkin bändinsä kanssa, mutta en toki halua heitä töihin häihini. Kysyin kuitenkin heiltä vinkkejä hääbändin suhteen, sillä livemusiikki tekisi varmasti ison lisän illan tunnelmaan. Juhlapaikkamme on kuitenkin pieni, ja selvää on, ettei sinne ainakaan kokonaista bändiä rumpusetteineen saa mahtumaan. Ongelmana on, minkälainen kokoonpano ei veisi hommaa sketsin puolelle, vaan mahdollistaisi hyvän musakokemuksen näillä puitteilla. Tykkäämme Sulhasen kanssa myös trubaduuri-tyylisestä meiningistä, eli mieluummin vedämme sitten kunnolla minimalistisemmin kuin yritämme sellaista, mikä ei näillä raameilla toimi (nimim. olemme nähnyt lavatanssit, joissa kaksi mammaa soitti haitaria ja synaa, ja kukaan ei tanssinut).

Viestittelin vähän ystävieni bändikaverin kanssa (joka on siis myös tuttuni jo vuosien takaa) ja nyt meille onkin tulossa kolmen miehen trio! He soittavat biiseistä riippuen akustisia kitaroita, koskettimia ja ehkä bassoa, myös jotain jaloilla soitettavaa perkussiota on mahdollista järjestää (joka ymmärtääkseni tarkoittaa jotakin rumpujen korviketta?). Pojat ovat kuulemma avoimia biisitoiveille, joten nyt vain toivelistaa kyhäämään! Sain esimerkkiä heidän vetämistään biisilistoista, joka kuulosti hyvältä - tyylillä vähän jokaiselle jotakin. Häävalssin jälkeen alkuun vähän iskelmämpää menoa, sitten rokkia ja menevämpää, uudempaakin musiikkia. Appiukot molemmat varmasti arvostaisivat myös jotain blues/jazz-tyylistä vetoa johonkin väliin jos mahdollista. :) Minkälaista musiikkia muiden morsianten hääpäivään on luvassa - seuraatteko omaa makuanne vai täytättekö myös vieraiden musiikkitoiveita?

Uskomatonta, että jotkut asiat voivat hoitua näin helposti. Nyt olen luottavainen ohjelman ja tunnelman suhteen, sillä elävä musiikki ei voi muuta kuin tehdä päivästä entistä paremman! :)

Kirkko on varattu!

Sulhanen ilmoittautui rippikouluun, joten meidät tullaan kuin tullaankin vihkimään kirkossa! Soitinkin jo tulevaan hääkirkkoomme, mutta he kertoivat ottavansa varauksia ensi kesälle vastaan vasta lokakuussa. Tänään kello yhdeksältä olin siis kärppänä puhelimessa, ja nyt kirkko on meidän tuona toukokuisena lauantaina. :)

Kiirehtiminen oli sikäli varmasti ihan turhaa, että kirkko on muutaman tuhannen ikääntyvän asukkaan maalaispaikkakunnalla, joten vihkipäivistä tuskin on kovaa kilpailua. Kuulemma toukokuulta löytyi tällä hetkellä yksi varaus ja kesäkuun alusta toinen. Muutenkin asenne oli suhteellisen rento. En tiennyt vielä, haluanko meidät vihkimään paikallisen papin, vai tuommeko papin mukanamme kotiseurakunnastamme. Heidän puolestaan voin palata asiaan vaikka kuukautta ennen häitä, joten ei stressiä siis siitä! Jos Sulhasen rippipappi osoittautuu hyväksi tapaukseksi, olisi mukava pyytää hänet myös vihkimiseen, joten jäämme siis odottelemaan riparia. Tarkoitus oli hoitaa rippikoulu nyt heti syksyllä, mutta Sulhanen pääseekin aloittamaan aikuisrippikouluryhmässä vasta ensi vuoden alussa. Konfirmaatio on tuolloin vasta huhtikuussa, eli kuukautta ennen vihkimistä, joten siinä tietysti yksi jännitysmomentti lisää. Mitä jos hän reputtaa rippikoulun ja joutuu uusintaan? ;)

Vihkiminen on varattu kello kahdeksi. Mielestäni aika on passeli, sillä vieraat ovat ehtineet vielä syödä lounaan kotonaan. Olenkin jo joutunut pohtimaan alustavaa runkoa hääpäivän ohjelmalle, ja palset alkavat loksahdella paikoilleen. Kirkosta on juhlapaikalle vähän alle tunnin matka, joten jos pääsemme lähtemään kirkolta kolmeen mennessä, voimme hyvin aloittaa juhlat neljältä. Yleiseen tervehtimiseen ynnä muuhun täytyy varmasti varata jonkin verran aikaa, joten ruokailemaan päästään varmaan viiden maissa. Tuolloin vieraita varmasti alkaakin jo huikoa. Eniten pelkään, että johonkin väliin jää liikaa tyhjää aikaa, ja vieraat tuskastuvat tai tylsistyvät. Odottelu, palelu ja nälän näkeminen ovat varmaan pahimpia peikkoja juhlien järjestäjälle!

Lisäksi jännitystä aiheuttaa kirkon sijainti, josta olen jo ensimmäiset negatiiviset palautteet kuullut. Juhlapaikka on kotipaikkakunnallamme, josta myös suurin osa vieraista on kotoisin. Vihkimisen vuoksi joudumme siis siirtymään hääpäivänä edestakaisin noin tunnin matkan. Aiomme kuitenkin luvata kutsussa, että järjestämme vieraille pyydettäessä kyydin kirkkoon ja sieltä juhlapaikalle. Vihkimiseenhän ei myöskään ole minun, Sulhasen ja kahden todistajan lisäksi kenenkään pakko tulla, jos se osoittautuu ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Sitä paitsi, jos sekä vihkiminen että juhlat olisivat samalla paikkakunnalla, emme kuulisi vastaavia valituksia, vaikka paikka olisikin pidemmän matkan päässä. Olenkin päättänyt ohittaa tuollaiset kommentit olankohautuksella. Nämä ovat meidän häämme, ja sekä vihkikirkolla että juhlapaikalla on meille erityinen merkitys, joten niistä myös pidämme kiinni.

Omat muistoni hääkirkostamme liittyvät muutamien maalaisjoulujemme joulukirkkoon. Muistan miten oikea joulukuusi valaisi täyttä kirkkosalia koruttomasti, mutta tunnelmallisesti. Kirkko on ulkoa vaatimattoman näköinen puukirkko, jota ympäröi hautausmaa. Sisällä vaaleansävyiset seinät on koristeltu raamattuaiheisilla maalauksilla. Tummat puiset penkit sekä opetuslasten kuvilla koristeltu saarnatuoli henkivät vanhaa tunnelmaa. Lähes kaksisataavuotisen kirkon tuoksu ja vanhan puun natina kuuluvat toki myös asiaan.

Tuosta ovesta ja tätä käytävää kävelemme ensi keväänä alttarille:

 

Kuva täältä

Pienissä häissä

Yksi pitkäaikaisimmista kavereistani laittoi loppusyksystä tekstarin, jossa kertoi menneensä kihloihin. Mikä ihanan onnellinen uutinen! Juuri olin miettinyt, ettei kukaan kavereistani taida rouviintua ennen minua, joten oli aivan ihanaa että tämä ystävä ehti ensin! Ehkä meidän kihlautumisemmekin toimi jonkinlaisena kannusteena tälle ikuisuuden yhdessä olleelle parille? He eivät enää halunneet viivytellä yhtään kauempaa kuin olisi pakko, joten häitä juhlittaisiin jo kuukauden päästä kihloista, heidän vuosipäivänään. Kuten aikataulustakin voi päätellä, he halusivat mennä naimisiin pienemmällä kaavalla, "tekemättä siitä sen suurempaa numeroa".

Puhelimet ja sähköpostit alkoivat heti vilistä kaveriporukassamme, kun yritimme löytää sopivaa polttariviikonloppua ennen hääpäivää. Nopeasti kuitenkin jouduimme hyväksymään totuuden, ettei polttareiden järjestäminen tällä aikataululla olisi mitenkään mahdollista. Ystäväporukan ensimmäinen morsian ei kuitenkaan onneksi pahastunut ollenkaan kun esitimme hänelle, että polttareita voitaisiin viettää vasta jälkikäteen.

Hääviikonloppu oli juuri heidän tyylisensä. Vihkiminen tapahtui perjantaina paikallisessa maistraatissa vanhempien ja sisarusten läsnä ollessa, ilman räätälöityjä valoja, kaasoja tai bestmania. Tämän jälkeen tuore aviopari kahvitteli perheensä parissa. Seuraava päivä oli omistettu kavereiden häävastaanotolle parin uudessa kodissa. Me morsiamen ystävät saavuimme puolisoinemme yhtenä joukkona paikalle illansuussa. Morsian ja sulhanen olivat laittautuneet parhaimpiinsa ja olivat todella upeita, vaikkei morsiamella nähtykään valkoista pukua eikä sulhasella frakkia saati edes puvun takkia. Myös me vieraat kunnioitimme päivää juhlavaatteissa. Taisinkin nähdä tämän joukon miespuoliset ensimmäistä kertaa suorissa housuissa ja kauluspaidoissa! Ylipäätään on harvinaista, että pääsemme kaikki näin samalla kertaa koolle, joten tilanne oli ainutlaatuinen.

Aviopari on paneutunut viineihin, joten juomatarjoilut olivat erinomaiset alkumaljasta lähtien, sekä alkoholilla että ilman. Nälkääkään ei tarvinnut kärsiä, sillä tarjolla oli erilaisia voileipäkakkuja, karjalanpiirakoita ja salaattia. Heillä oli myös todella kaunis, mustavalkoinen hääkakku, joka oli erittäin herkullinen. Täytteenä oli syksyyn sopivasti omenahilloketta! Kakku oli kuorrutettu valkoisella vaahtokarkkimassalla ja koristeltu mustilla ruusuilla sekä hääparin nimikirjaimilla, ja sopi heille kuin nenä päähän. Kaikki tarjoilut kakku mukaanlukien olivat hääparin läheisten omin käsin tekemiä. Hääpaikan koristeiden virkaa hoitivat kynttilät sekä morsiuskimppu maljakossa.

Istuimme ulkosalla pitkään ja nauru raikui. Ilta oli kuin  rennon hauska illanvietto kavereiden kanssa, mutta pienellä upgradella. Oli virkistävää huomata miten lyhyessä ajassa ja pienellä vaivalla saa järjestettyä ihanat hääjuhlat! Näissä häissä oli kaikki tarpeellinen, ja kaikki tämä oli tehty muutamassa viikossa. Ja ennen kaikkea, ilman yletöntä stressiä ja selkänahasta raavittua rahoitusta. Tällaisesta realismistahan minäkin lähdin liikkeelle, ennen kuin häähössötys vei mukanaan... Esimerkki palautti taas hiukan maan pinnalle, ja toi omien häiden suunnitteluun perspektiiviä.  Ennen kaikkea juhlista jäi todella hyvä mieli, niin hääparille kuin vieraillekin!

Ensimmäiset päätökset

Kihlat tarkoittavat mielestäni sitä, että naimisiin mennään lähivuosina. Emme Sulhasen kanssa kuitenkaan olleet ajatelleet, että hääjärjestelyihin ryhdyttäisiin saman tein kihlauksen jälkeen. Kun asia tuli puheeksi tajusimme kuitenkin pian, että muutama asia oli meille jo päivänselvä. Olemme itse asiassa jo vuosia tienneet, missä hääjuhlamme haluamme pitää. Ja jos päätyisimme kirkkovihkimiseen, olisi oikea kirkkokin jo tiedossa. Toukokuu oli kauniin aurinkoinen ja vehreä, ja huomasimme ajattelevamme, ettei tämä olisi ollenkaan huono vuodenaika viettää häitä. Miksi siis turhaan lykätä niitä, ja huomata vuosien kuluttua ettei vihille ole vieläkään päästy? Soitin juhlapaikkaan, joka oli jo alkanut ottaa vastaan varauksia ensi kesälle. Toukokuulta löytyi vapaa viikonloppu tasan vuoden päästä, ja pian se oli jo varattu!

Juhlapaikkaamme en paljasta vielä. Itse rakennus ei ole millään tavalla erikoinen, mutta paikka jossa se sijaitsee on meille molemmille tärkeä. Olemme kumpikin viettäneet jo lapsuudessa aikaa siellä, ja yhdessä teemme sinne retkiä usein - pyörällä tai kävellen, uimaan tai piknikille. Jossain vaiheessa huomasimme, että paikkaa voi vuokrata juhliin, ja aloimme leikkiä ajatuksella, että häämme pidettäisiin siellä. Ihanaa, että siitä tulee nyt totta! Myös vieraissa tulee olemaan useampi, joilla on omia muistoja paikasta. Juhlat pidetään meren rannalla, ja uskon, että maisema tulee olemaan upea - meri kun on säästä riippumatta aina vaikuttava. Juhlatilan pieni koko rajoittaa vierasmäärää, joka ei haittaa meitä, päinvastoin. Emme Sulhasen kanssa kumpikaan nauti suuren väkijoukon keskipisteenä olemisesta. Paikka ei ole myöskään turhan hieno, vaan sopii yksinkertaisuudessaan meille. Tärkeää on myös, että juhlapaikkaan voi tuoda haluamansa cateringin tai vaikka tehdä ruuat itse. Meidän häissämme ei tulla näkemään tajunnan räjäyttävää ohjelmaa, mutta toivottavasti siellä nautitaan hyvästä ruuasta. :)

Olen aina halunnut kirkkohäät, ja jo rippikouluikäisenä päätin missä kirkossa haluan mennä naimisiin. Sulhanen ei kuitenkaan ole koskaan kuulunut kirkkoon, joten hänelle se tarkoittaisi sekä rippikoulun että kasteen läpikäymistä. En halua painostaa häntä sellaiseen, joka ei sovi hänen ajattelutapaansa, joten Sulhanen saa siis päättää, pidetäänkö vihkiminen kirkossa vai ei. Pelkkää siunausta kirkossa en halua, koska mielestäni vihkiminen pitää tapahtua hääpäivänä. Jos siis kirkkohäitä ei tule, meidät vihitään juhlapaikalla, kallioilla merenrannassa. Ei yhtään huono vaihtoehto sekään!