Häämarssi ja Raamatun luku

Odotellessamme, että vihkikirkkomme saa pappien ja kanttorien toukokuun vuorot sovittua, olemme nyt tainneet päättää Sulhasen kanssa, mitä musiikkia ja Raamatun tekstiä vihkimiseen haluaisimme! Täytyy sanoa, että kummastakaan aiheesta meillä ei ollut liiemmin etukäteismielipiteitä suuntaan tai toiseen, mutta google auttoi taas alkuun.

Häämarssin osalta ajattelin vain, että halusin jättää tutuksi tulleet Mendelhssonit ja Prinsessa Ruususet sivuun, ja löytää jotain kaunista ja meille sopivaa. Mitään kovin räväkkää se ei kuitenkaan tarkoita, sillä meillä ei ole lempielokuvia tai -bändejä, joiden musiikkia haluaisimme kanttorin ehdottomasti soittavan kirkossa. Myrskyluodon Maija on meidän molempien mielestä upea kappale, jota olemme välillä fiilistelleet jopa häävalssiksi. Se kuulostaa uruilla soitettuna todella vaikuttavalta, mutta voi kaikessa surumielisyydessään olla liikaa jo muutenkin herkkään tunnelmaan. Häämarsseja etsiessä ei voinut välttyä törmäämästä Marko Hakanpään urkuvideoihin, ja hänen tuotannostaan löysimmekin pian ehdokkaat sekä johdanto- että päätösmusiikiksi. Molemmat ovat mielestäni tilaisuuden arvoon hyviin sopivia, mutta iloisia ja keväisiä.

Sisääntulossa soitettaisiin siis ihanan keveä Hakanpään Kesäfanfaari (hidas kappale toivottavasti auttaa myös Morsianta hidastamaan askeleitaan):

Ja alttarilta pois marssittaisiin selkeästi reippaammin Trumpettisävelmän tahdissa (tässä kohdin voimme jo juhlistaa tuoretta liittoa vähän vapautuneemmin):

Mahtavatkohan nämä sävellykset olla jo yleisesti kanttoreiden ohjelmistossa? Molemmat ovat 2000-luvun tuotantoa, mutta ainakin jälkimmäinen on ainakin keskustelupalstojen mukaan ollut viimeisen vuosikymmenen ajan jo monella hääparilla käytössä.

Kirkkovihkimisessä pakolliseen Raamatunlukuun löytyy pari yleistä ja hyväksi havaittua vaihtoehtoa. Ensimmäinen Korinttilaiskirje ("Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus...") on toki kaunis ja vaikuttava, mutta on mielestäni ollut jotenkin aina hiukan liian paatoksellinen. Laulujen laulusta tuttu "Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten" on hieno, ja pidän sen ytimekkyydestä. Kun vastaan tuli tämä minulle ennestään tuntematon kohta samaisesta Laulujen laulusta, tuntui se kuitenkin itsestäänselvältä valinnalta meille:

Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. (Laul 2: 10-14)

Kirjaimellisestikin teksti sopii keväthäihimme, mutta pätkässä on paljon ihanaa luonnon symboliikkaa talven poistumisesta kevään tieltä, kasvun ihmeestä ja linnuista, joka viehätti meitä. Sateen aika on ohi, ja tarkoitus on jatkaa matkaa yhdessä kohti valoisia aikoja.

Onko muilla jo vihkimisen sisältö mietittynä? Oletteko löytäneet jotain ihan uusia tuulia vihkikaavaan?

Maistiaisia menusta

Vertailessamme cateringvaihtoehtoja koin yllättävänä, etteivät monet ehdokkaat tarjonneet mahdollisuutta maistella ruokia etukäteen. Kaikki varmasti tunnistavat opiskelijaruokaloiden tavan nimetä ruokalajinsa roimasti sen makua hienommin. Samanniminen ruoka voi todellakin tarkoittaa aivan eri asiaa paikasta riippuen.  Etenkin, kun omia kokemuksia eri catering-yrityksistä ei ole ehtinyt kertyä, on niitä vaikeaa pisteyttää pelkän tekstin ja puheen perusteella. Mahdollisuus maisteluun olikin myös yksi Flow Cateringin valitsemisen puolesta puhuneista tekijöistä.

Punnitsimme kuitenkin pitkään haluammeko lopulta maistella ruoat etukäteen ja rikkoa hääpäivän ainutlaatuisuuden. Tuntuisiko menu silloin jo vanhalta jutulta? Onneksi Sulhasen ystävä tunsi hänet tarpeeksi hyvin todetakseen, että on huonompi vaihtoehto, jos odotamme suuria makuelämyksiä ja ruoka onkin pettymys hääpäivänä. Siinä vaiheessa asialle ei enää voisi tehdä mitään, ja se kyllä näkyisi etenkin Sulhasen naamasta! Varasimme siis maisteluajan, muutamia pikaisesti napattuja kuvamaistiaisia voitte nähdä ohessa.

 

Kutsuimme maisteluun mukaan vanhempamme, ja tilaisuus toimikin samalla mukavana yhteisenä hetkenä kaiken kiireen keskellä. Oli hyvä, että mukana oli erilaisia makumieltymyksiä ja ruokavalioita. Kahdestaan olisimme myös varmaan olleet liiankin pikkutarkkoja. Kun ruoka on niin työ kuin harrastus, on vaikeaa olla ajattelematta miten minkäkin suupalan olisi itse tehnyt.

 

Alkupalat ja pääruoka tarjoiltiin meille noutopöydästä erikseen, kuten oikeana juhlapäivänäkin. Alkuruokana tarjoiltavia pieniä coctailherkkuja oli kutakin varattu pari kappaletta per maistelija, lisäksi salaatteja ja leipää oli riittämiin. Alkupalat maistuivat hyvin, olivat sopivasti erityylisiä, kuten olimme ajatelleetkin, ja vanhemmilta ropisi kehuja. Itse pidämme juuri tällaisista pienistä suupaloista, jotka herättelevät eri makunystyröitä. Ainoastaan ulkonäkö jäi hiukan Sulhasta kaivelemaan, sillä hän arvostaa sitä, että myös ruoan esillepano on hiottu. Mutta toisaalta rennolla kädellä tehdyt annokset sopivat ihan hyvin häidemme tyyliin.

Pääruokaan siirryttäessä totesimme heti myös ensimmäisen muutostarpeen, joka osoitti, että maistelu oli hyvä päätös. Vasta syödessämme itse kokoamaamme menua läpi huomasimme, että peruna toistui liian monessa ruoassa. Päätimme siis korvata toisessa salaatissa parsan kaverina olleet varhaisperunat yrteillä, jotta vieraat eivät olisi jo aivan perunapäissään ennen pääruokaa.

Pääruokana häissämme tarjoillaan basilikamarinoitua karitsanfileetä salsa verde -kastikkeella ja peruna-parmesangratiinilla, jotka olivat toimiva yhdistelmä. Keväinen vihreä näyttää myös pirteältä kattauksessa. Halusimme itse pääruoaksi nimenomaan lihaa, joten tarjoamme kasvivaihtoehtona hummuspihvin, joka tuli nyt onneksi testattua kasvissyöjien toimesta. Koska pihvin pääraaka-aineena on kikherne, sen rakenne on hyvin kuiva. Siksipä kirjasimme ylös, että salsa verde tulee ehdottomasti kattaa noutopöytään niin, että sitä ymmärretään laittaa myös kasvispihvin kaveriksi. Lisäksi jäimme kaipaamaan vielä tuntuvampaa hummuksen makua, joten meille luvattiin, että niin valkosipulia kuin korianteriakin tullaan seuraavalla kerralla laittamaan runsaammalla kädellä. Jos lukijoissa on kasvissyöjiä, kuulen mielellään myös miltä hummuspihvi teistä kuulostaa?

Saimme maistella ruoat omassa rauhassamme, mutta juhlasuunnittelijamme ja keittiöpäällikkö olivat koko ajan saatavilla ja kävimme kaikki kommentit yhdessä hyvällä asenteella läpi. Tämän kokemuksen pohjalta suosittelen ehdottomasti maistelemaan oman menunsa ennakkoon, jos siihen vain on mahdollisuus. Nyt tiedämme mitä tulemme saamaan ja olemme päässeet vielä tekemään pikkuviilauksia, jotka olisivat häirinneet varmasti itse hääpäivänä. Voin myös luvata, ettei vieraille jää tämän menun jälkeen nälkä!

Ruotsalaisromanttista insinööritaitoa

To do -listaa päivittäessäni tajusin, etten ole esitellyt hääautoamme, vaikka se oli yksi ensimmäisiä päivänselviä asioita häissämme. Tämä puute pitää toki hetimmiten korjata. Perhepiiristä kun löytyy sellainen kaunotar, ettei vieraita autoja ole tarvinnut katsella!

Tämä upea 50-vuotias klassikko sopii mielestäni hääautoksi täydellisesti, ja etenkin meidän maalaisromanttiseen teemaamme. Saanen esitellä hurmaavan vanhan rouvan, joka kuljettaa meidät kirkosta hääpaikalle:

Vaikka ladylla onkin jo hieman ikää, ei voinnissa ole moittimisen sijaa, vaan pääsemme kyllä varmasti ongelmitta ajoissa perille. Mutta koska itse kukin haluaa olla hääpäivänään parhaimmillaan, on rouvakin tällä hetkellä pienellä morsiuskuntoremontilla hiomassa ulkomuotoaan viimeisen päälle. Kulkupelin juhlapukua ei ole vielä valittu, mutta väri pysyy toki morsiamenvalkoisena. Ihaninta olisi koristella auto luonnonkukilla, mutta miten se olisi paras toteuttaa?

Paikoillenne, valmiit...

Otsikko viittaa sekä valmistuneisiin paikkakortteihin, että häävalmistelujen loppukirin alkamiseen. Kaksi kuukautta jäljellä, ja hurjasti ylivetämättömiä asioita to do -listalla! Nyt viimeistään alkaa jo jännittämään lähestyvää päivää. Stressaamaan tehtyjä ja tekemättömiä valintoja. Panikoimaan ajan kulumista.

Olen iltapuhteina tosiaan askarrellut paikkakortteja pöytiin. Koska halusin tuoda merellisyyttä kattaukseen, keksin aikaa sitten, että kauniit kivet voisivat toimittaa meillä paikkakorttien virkaa. Alunperin aioimme Sulhasen kanssa kerätä kiviä kesän reissuiltamme, jolloin niillä olisi myös oma tarinansa kerrottavanaan. Tarpeeksi pyöreiden kivien löytäminen luonnosta on kuitenkin haastavaa, etenkin kun sopivan kokoisia kiviä tarvitaan yli seitsemänkymmentä. Lisäksi en ollut varma, miten maalaisin harmaisiin kiviin vieraiden nimet. Plantagenista löytyi lopulta next best thing, kymmenen kilon säkki valkoisia koristekiviä.

Puntaroin jonkin aikaa tekstin väriä, mutta ajattelin mustan näyttävän turhan terävältä ja valitsin hopeisen tussin. Alla näette vilauksen lopputuloksesta. Parhaillaan pohdin, tulevatko ne oikeasti käyttöön vai eivät. Kivet ja teksti kimaltelevat valossa upeasti, mutta kaiken blingin sekä värien vaaleuden vuoksi nimestä saa selvää vain oikeasta suunnasta katsottuna. En ole vielä päättänyt onko se mielestäni hyvä vai huono piirre, ja näyttävätkö kiveni ennemmin lasten töherryksiltä kuin hääkoristeilta. Jokainen kivi on ainakin muodoltaan uniikki, tiedä sitten osaavatko vieraat arvostaa sitä vai ihmettelevätkö pöytään roudaamaani romua.

Vaikeaa enää tässä vaiheessa hahmottaa milloin suunnitelmat menevät överiksi. Kaaso yrittää onneksi muistuttaa parhaansa mukaan, että yksinkertainen on kaunista. Tuleeko muiden morsianten koskaan shoppailtua ja väkerrettyä yhtä sun toista, vaikka punainen lanka katosi jo ajat sitten?

Onneksi ihanat vieraamme ilmoittautuvat yksi toisensa jälkeen mukaan juhliin mitä mukavimmilla viesteillä. Silloin muistaa taas mistä tässä kaikessa on kyse - meidän kahden yhteisestä juhlasta tärkeiden ihmisten parissa. :) Tuskinpa tunnelmaan olennaisesti vaikuttaa se, kannanko lopulta pöytiin kilokaupalla kiviä vai en!

Puku plakkarissa!

Tänään koitti se odotettu ja pelätty hetki, kun komppaniamme lähti etsimään Sulhaselle pukua. Sulhanenhan ei todellakaan ole pukumiehiä, vaan viihtyy huppareissa ja skeittikengissä. Kaapista löytyy ainoastaan yksiin tuttavien häihin viime tipassa Dressmannilta juostu puku, jota käytetään silloin, kun on aivan pakko. Olimme päättäneet hankkia hiukan laadukkaamman tumman puvun, jota Sulhanen voisi jatkossa käyttää missä tahansa juhlissa häpeämättä. Sulhasen vanhemmat tukena suuntasimme toiveikkaina Stockmannin pukuosastolle.

Olemme Sulhasen kanssa aika babyfaceja, joten pukuosaston edustaja kuvitteli varmaan kyseessä olevan rippipuvun etsinnän, kun hän ohjasi meidät suoraan trendiosastolle. Tämä ei jäänyt kuitenkaan kaivelemaan, sillä siellä oli vastassa todella loistava, asiantunteva ja ystävällinen miesmyyjä, jonka kanssa sovitus sujui hyvin kivuttomasti. Hän juoksi edestakaisin hakien hyviä vaihtoehtoja eri hintaluokissa ja myös sieltä pukuosaston puolelta, kuunteli Sulhasta sekä muita makutuomareita, mutta uskalsi myös neuvoa ja kertoa mielipiteensä. Sovitimme mustan lisäksi harmaita ja tummansinisiä pukuja, Selectedistä Hugo Bossiin.

Lopullinen valinta tehtiin yksimielisesti. Tummanharmaa Tiger of Swedenin puolislimmi puku istui hienosti ja Sulhanen näytti siinä todella tyylikkäältä. Huom, myös siis Sulhanen totesi tyytyväisenä puvun tuntuvan ja näyttävän hyvältä päällä!

Hyvä ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan jatkoimme samalla taistelutahdolla sovittamaan kenkiä. Kengät ovat aina olleet Sulhaselle vaikea paikka myös maun, mutta etenkin hankalan lestin suhteen. Jalkavamma rajoittaa kenkämahdollisuuksia aika lailla. Anoppi kertoi myyjälle haasteet, ja tämä suuntasi Eccon ja Clarksin hyllyille. Ensimmäinen pari jalkaan ja se oli siinä. Sulhanen yllättyi, miten kengät tuntuivat jalassa paremmilta kuin jokapäiväiset skeittikengät, ja koska kenkien ulkonäkö oli perinteisen tyylikäs, hän oli tyytyväinen. Emme jääneet empimään, vaan lähdimme kasikerrokseen juhlistamaan uskomattoman hyvää ostosreissua! :)