perjantai 15. marraskuuta 2013

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

Suurena makean ystävänä petyin melkoisesti hääkakkutarjontaan cateringia valitessamme. En tiedä olenko kummajainen, mutta koska kakkuja tilataan jo niin synttäreille, ristiäisiin kuin läksiäisiinkin, kuvittelisin konditorioiden hääkakkuvalikoimassa olevan jotain erityistä. Joissain pitopalveluissa oli tarjolla lähinnä muutama perinteinen kakku, eli tutut mansikkatäytekakku, kinuskikakku tai prinsessakakku. Harva ehkä nykyaikana haluaa vanhaa kunnon kermakakkua häihinsä. Tosin prinsessakakku ei mielestäni olisi ollenkaan huono valinta hääkakuksi, ja voisikin sopia hyvin Kaasolleni! Usein tällaiset vanhan ajan kakut ovat kuitenkin tehtailtuna versiona kaukana kotonatehdyn kakun mausta, ja kermavaahto tai kinuski jättää suuhun teollisen tunkkaisen maun.

Hyydytetyt juusto- tai moussekakut ovat varmasti raikkaammalla otteellaan monen nuoren parin mieleen, ja niitä löytyi usean pitopalvelun listoilta. Pettymyksekseni yhteistyökumppanina oli usein Kakkugalleria. Älkää ymmärtäkö väärin. Kakkugallerian kakuissa ei ole mitään vikaa, makuyhdistelmät ovat erittäinkin hyviä ja kakut kauniita. Mutta hääkakut ovat suoraan heidän vakiovalikoimistaan ja olen syönyt varmasti jo niistä jokaikistä erilaisissa työpaikan tilaisuuksissa. Häissäni en halua muistella entisen työkaverini lähtöä tai onnistunutta projektia. Miksei hääkakkuja varten ole omaa valikoimaa? Tai miksei normaalivalikoima vaihtuisi vähän rivakammin?

Flow Cateringin toinen yhteistyökumppani hääkakkujen suhteen on Chjoko. Myös heillä hääkakut ovat normaalilistan kakkuja, mutta heidän tarjontaansa en ole ehtinyt syödä läpi, ja se vaihtuukin vuosittain. Kakut ovat todella houkuttelevan näköisiä ja varmasti täyttävät taidolla jokaisen suklaanhimon. Vaikka olen suklaan suurkuluttaja, keväthäihin en kuitenkaan valitsisi suklaakakkua. Jos juhlisimme syksyn pimeydessä, kääntyisinkin todennäköisesti syntisen suklaisen herkun puoleen...

Sekä Chefs Gourmet Catering että valitsemamme Flow Catering tarjoavat myös tuusulalaisen Ph7:n kakkuja. Tämä oli meille uusi tuttavuus, joten selasimme kiinnostuneena valikoiman läpi. Perinteisten kerma- ja moussekakkujen lisäksi Ph7 valmistaa myös jenkkityylisiä hääkakkuja, jotka ovat ilmeisesti nyt myös trendikkäitä. Ulkomuodoltaan kakut ovatkin hulppeita. En kuitenkaan jaksa uskoa, että sisältö yltää näissä luomuksissa yhtä korkealle tasolle. Totuuden nimissä en tosin ole tällaisia kakkuja koskaan päässyt maistamaan, joten voin olla väärässäkin.

Ph7:n listoilta bongasimme yhden kiinnostavan yksilön, joka sopisi niin keväthäihimme kuin makuummekin, ja oli meidän silmissämme jotain uutta. Kirpeänmakeaa, keveää ja vaaleaa: raparperimarenkikakku, joka koostuu hasselpähkinäpohjasta, italialaisesta marengista, raparperimoussesta ja raparperihillokkeesta. Raparperihan on mitä mainioin kauden tuote loppukevään juhlaan ja rakastan sitä kaikissa muodoissa. Marenkia taas emme voi kumpikaan Sulhasen kanssa vastustaa. Kävimmekin Ateneuminkujalla Ph7:n myymälässä ostamassa ensimmäiset viralliset hääkakkumaistiaisemme: palan raparperimarenkikakkua, sekä kaveriksi mansikka-grandmarnier-kakkua.



Harmiksemme saimme todeta, että raparperia oli tuskin nimeksikään. Etsimämme keväinen kirpeys oli kaukana tästä kakusta, joka koostui suurimmaksi osaksi pelkästä marengista. Marenki yksinään ei tee kakkua, joten makuelämyksenä toiveita herättänyt ehdokkaamme oli siis mitäänsanomaton. Hasselpähkinäpohja oli lähinnä outo. Myyjältä saimme myös jo kuulla, ettei se olisi vaihdettavissa pähkinäallergikkoja suosivampaan vaihtoehtoon kuten manteliin. Olimme siis hääkakun etsinnässä palanneet lähtöruutuun.

En ole tähän päivään mennessä löytänyt vielä yhtään sydäntäni sykähdyttävää hääkakkua. Olen erittäin perso makealle, ja meillä päin ollaan myös aika kovia tekemään ihan itse suussasulavia leivonnaisia. Niin Kaasoni, mummoni, tätini, anoppini kuin jopa minä itse osaamme tekaista jos jonkinlaista herkkua omin käsin. Kun kerran tiedän mitä haluan, olenkin alkanut miettiä miksen tekisi itse (tai suvun voimin) omaa unelmien hääkakkuani? Olenko hullu, vai nimenomaan oikeilla jäljillä? Miten aikataulutan leivonnan, missä säilytän kakun, miten laitan sen esille?

2 kommenttia:

  1. Raparperikakku tosiaan kuulosti täydelliseltä keväthäihin, harmi ettei vastannut odotuksia! Ehkä kannattaa kysäistä joltain hyvältä kakkufirmalta josko he pystyisivät loihtimaan raparperimarenkikakun mantelipohjalla, luulisi onnistuvan! Itse en alkaisi häiden alla leipomishommiin, voi tulla stressi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että stressiä on häiden aikaan varmasti muutenkin riittämiin... Täytyy varmaan vielä tosiaan ottaa yhteyttä konditorioihin ja kysellä mahdollisuuksia listan ulkopuolelta! Tänään itse asiassa löysin yhden uuden paikallisen kakkuyrittäjän, jonka valikoimassa oli jo sitruunamarenkikakku. Siitä kun sitruunan vain vaihtaisi raparperiin... :)

      Poista