lauantai 9. marraskuuta 2013

Metsäkukkia on hällä morsiuskimpussaan...

Kiitos etätyöpäivä, sillä työnteon jälkeen oli vielä aikaa ja valoa niin, että ehdin vihdoin istuttaa kukkasipulit pihalle. Onneksi pakkanen on antanut odottaa itseään eivätkä kukkaostokset menneet hukkaan! Ensi kevään ensimmäisinä väriläiskinä odotan nyt esiin nousevan tulppaaneja, krookuksia, helmililjoja ja skilloja.



Tulevasta kukkaloistosta haaveillen ajatukset kääntyivät myös hääkukkiin. Koska häiden tyyli tulee olemaan maanläheinen ja maalaisromanttinen, haluan myös kukka-asetelmien ja morsiuskimpun olevan mahdollisimman luonnollisia. Juhlatilan kimput tulemmekin kokoamaan itse kaason juuttinarulla koristelemiin lasipurkkeihin. Idyllisintä olisi, että voisin kerätä kaikki kukat omalta pihalta ja lähimetsästä. Romantisoin jo mielessäni miten kaason kanssa vaellamme kukkakedoilla häitä edeltävänä päivänä poimimassa kimppuja kuin metsän keijut... :) Luontoäidin päätettäväksi kuitenkin jää, mitä kukkasia ensi toukokuun lopulla on kukassa, ja kuinka paljon joudun lopulta  turvautumaan kukkakaupan tätiin.


Joka tapauksessa olen jo hahmotellut hiukan mielessäni mistä aineksista kukka-asetelmat voisi rakentaa. Pöytäkimppuihin saa helposti ihanaa kevään vihreyttä kielon lehdillä tai mustikanvarvuilla. Harsokukan luonnosta löytyvä vastine on tietysti koiranputki, jolla tuodaan kaivattua herkkyyttä ja pitsimäisyyttä. Tämä vihreävalkoinen pohja kaipaa mielestäni kaverikseen vain pari väriä tuovaa kukkasta, ja täydellinen kimppu on jo valmis. Väripilkkuina näen tällä hetkellä mielessäni vaaleanpunaisia, liiloja tai sinisiä kukkia. Koska tarkoitus on saada luonnollinen tunnelma, kimput myös saavat olla hiukan erilaisia ja erikokoisia. Alla olevassa kuvassa on aika lailla hakemaani ajatusta:




Loppukeväällä ja alkukesästä kukkivat suurin osa lempikukistani, joten on onneksi todennäköistä että ainakin jotain niistä olisi saatavilla häiden aikaan. Ensimmäisenä puutarhassa nousevat tietysti juuri istuttamani tulppaanit ja muut sipulikukat, jotka sopivat hyvin kimppuihin. Toivon ehdottoman kovasti, että syreeni olisi ehtinyt jo kukkaan häidemme aikaan. Sen kukinto on niin ihastuttavan romanttinen, ja pihamme syreeneistä saisin saksittua näyttävät koristeet. Ruusut kuuluvat mielestäni niin selkeästi häihin, että vaikkei niitä omasta takaa varmasti saada, luultavasti ostan vaaleanpunaisen nipullisen kukkakaupasta ja lisäämme sitten yksittäisiä ruusuja asetelmiin. Violetit orvokit olisivat myös ihania, ja niitähän on keväällä saatavilla kaikkialla ainakin amppeleissa ja ruukuissa, jos ei aitoja metsäorvokkeja satu löytämään.

 

Luonnonkukkien käytössä on myös ikävä kyllä muutamia ongelmia. Useimmat niistä huumaavat tuoksullaan, eli myös aiheuttavat toisille päänsärkyä tai allergisia oireita. Hyvänä esimerkkinä toimii harmillisesti esimerkiksi suosikkini syreeni. Toinen haittapuoli ovat mukana tulevat kuokkavieraat, eli muurahaiset, kirvat ynnä muut hyönteiset. Hyviä vinkkejä otetaan siis vastaan, miten luonnonkukkia voisi hyödyntää tuoksuista tai ötököistä huolimatta!

Hääkimpun olen ajatellut hankkivani ammattilaiselta, koska sen pitää kestää koko päivä mahdollisimman upeana. Haluaisin kuitenkin myös morsiuskimpun olevan luonnollisen näköinen, ja siinäkin mielellään käyttäisin ainakin osittain luonnonkukkia. Tekevätköhän kukkakaupat kimppuja itse kerätyistä kukista, tai mitäköhän luonnonkukkia on saatavilla kukkakaupoissa? Kielo on yksi kevään ehdoton suosikkini, niin kaunis ja herkkä. Voisiko olla ihanampaa kukkaa hääkimppuun kuin kielo?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti