Häämarssi ja Raamatun luku

Odotellessamme, että vihkikirkkomme saa pappien ja kanttorien toukokuun vuorot sovittua, olemme nyt tainneet päättää Sulhasen kanssa, mitä musiikkia ja Raamatun tekstiä vihkimiseen haluaisimme! Täytyy sanoa, että kummastakaan aiheesta meillä ei ollut liiemmin etukäteismielipiteitä suuntaan tai toiseen, mutta google auttoi taas alkuun.

Häämarssin osalta ajattelin vain, että halusin jättää tutuksi tulleet Mendelhssonit ja Prinsessa Ruususet sivuun, ja löytää jotain kaunista ja meille sopivaa. Mitään kovin räväkkää se ei kuitenkaan tarkoita, sillä meillä ei ole lempielokuvia tai -bändejä, joiden musiikkia haluaisimme kanttorin ehdottomasti soittavan kirkossa. Myrskyluodon Maija on meidän molempien mielestä upea kappale, jota olemme välillä fiilistelleet jopa häävalssiksi. Se kuulostaa uruilla soitettuna todella vaikuttavalta, mutta voi kaikessa surumielisyydessään olla liikaa jo muutenkin herkkään tunnelmaan. Häämarsseja etsiessä ei voinut välttyä törmäämästä Marko Hakanpään urkuvideoihin, ja hänen tuotannostaan löysimmekin pian ehdokkaat sekä johdanto- että päätösmusiikiksi. Molemmat ovat mielestäni tilaisuuden arvoon hyviin sopivia, mutta iloisia ja keväisiä.

Sisääntulossa soitettaisiin siis ihanan keveä Hakanpään Kesäfanfaari (hidas kappale toivottavasti auttaa myös Morsianta hidastamaan askeleitaan):

Ja alttarilta pois marssittaisiin selkeästi reippaammin Trumpettisävelmän tahdissa (tässä kohdin voimme jo juhlistaa tuoretta liittoa vähän vapautuneemmin):

Mahtavatkohan nämä sävellykset olla jo yleisesti kanttoreiden ohjelmistossa? Molemmat ovat 2000-luvun tuotantoa, mutta ainakin jälkimmäinen on ainakin keskustelupalstojen mukaan ollut viimeisen vuosikymmenen ajan jo monella hääparilla käytössä.

Kirkkovihkimisessä pakolliseen Raamatunlukuun löytyy pari yleistä ja hyväksi havaittua vaihtoehtoa. Ensimmäinen Korinttilaiskirje ("Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus...") on toki kaunis ja vaikuttava, mutta on mielestäni ollut jotenkin aina hiukan liian paatoksellinen. Laulujen laulusta tuttu "Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten" on hieno, ja pidän sen ytimekkyydestä. Kun vastaan tuli tämä minulle ennestään tuntematon kohta samaisesta Laulujen laulusta, tuntui se kuitenkin itsestäänselvältä valinnalta meille:

Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. (Laul 2: 10-14)

Kirjaimellisestikin teksti sopii keväthäihimme, mutta pätkässä on paljon ihanaa luonnon symboliikkaa talven poistumisesta kevään tieltä, kasvun ihmeestä ja linnuista, joka viehätti meitä. Sateen aika on ohi, ja tarkoitus on jatkaa matkaa yhdessä kohti valoisia aikoja.

Onko muilla jo vihkimisen sisältö mietittynä? Oletteko löytäneet jotain ihan uusia tuulia vihkikaavaan?

Maistiaisia menusta

Vertailessamme cateringvaihtoehtoja koin yllättävänä, etteivät monet ehdokkaat tarjonneet mahdollisuutta maistella ruokia etukäteen. Kaikki varmasti tunnistavat opiskelijaruokaloiden tavan nimetä ruokalajinsa roimasti sen makua hienommin. Samanniminen ruoka voi todellakin tarkoittaa aivan eri asiaa paikasta riippuen.  Etenkin, kun omia kokemuksia eri catering-yrityksistä ei ole ehtinyt kertyä, on niitä vaikeaa pisteyttää pelkän tekstin ja puheen perusteella. Mahdollisuus maisteluun olikin myös yksi Flow Cateringin valitsemisen puolesta puhuneista tekijöistä.

Punnitsimme kuitenkin pitkään haluammeko lopulta maistella ruoat etukäteen ja rikkoa hääpäivän ainutlaatuisuuden. Tuntuisiko menu silloin jo vanhalta jutulta? Onneksi Sulhasen ystävä tunsi hänet tarpeeksi hyvin todetakseen, että on huonompi vaihtoehto, jos odotamme suuria makuelämyksiä ja ruoka onkin pettymys hääpäivänä. Siinä vaiheessa asialle ei enää voisi tehdä mitään, ja se kyllä näkyisi etenkin Sulhasen naamasta! Varasimme siis maisteluajan, muutamia pikaisesti napattuja kuvamaistiaisia voitte nähdä ohessa.

 

Kutsuimme maisteluun mukaan vanhempamme, ja tilaisuus toimikin samalla mukavana yhteisenä hetkenä kaiken kiireen keskellä. Oli hyvä, että mukana oli erilaisia makumieltymyksiä ja ruokavalioita. Kahdestaan olisimme myös varmaan olleet liiankin pikkutarkkoja. Kun ruoka on niin työ kuin harrastus, on vaikeaa olla ajattelematta miten minkäkin suupalan olisi itse tehnyt.

 

Alkupalat ja pääruoka tarjoiltiin meille noutopöydästä erikseen, kuten oikeana juhlapäivänäkin. Alkuruokana tarjoiltavia pieniä coctailherkkuja oli kutakin varattu pari kappaletta per maistelija, lisäksi salaatteja ja leipää oli riittämiin. Alkupalat maistuivat hyvin, olivat sopivasti erityylisiä, kuten olimme ajatelleetkin, ja vanhemmilta ropisi kehuja. Itse pidämme juuri tällaisista pienistä suupaloista, jotka herättelevät eri makunystyröitä. Ainoastaan ulkonäkö jäi hiukan Sulhasta kaivelemaan, sillä hän arvostaa sitä, että myös ruoan esillepano on hiottu. Mutta toisaalta rennolla kädellä tehdyt annokset sopivat ihan hyvin häidemme tyyliin.

Pääruokaan siirryttäessä totesimme heti myös ensimmäisen muutostarpeen, joka osoitti, että maistelu oli hyvä päätös. Vasta syödessämme itse kokoamaamme menua läpi huomasimme, että peruna toistui liian monessa ruoassa. Päätimme siis korvata toisessa salaatissa parsan kaverina olleet varhaisperunat yrteillä, jotta vieraat eivät olisi jo aivan perunapäissään ennen pääruokaa.

Pääruokana häissämme tarjoillaan basilikamarinoitua karitsanfileetä salsa verde -kastikkeella ja peruna-parmesangratiinilla, jotka olivat toimiva yhdistelmä. Keväinen vihreä näyttää myös pirteältä kattauksessa. Halusimme itse pääruoaksi nimenomaan lihaa, joten tarjoamme kasvivaihtoehtona hummuspihvin, joka tuli nyt onneksi testattua kasvissyöjien toimesta. Koska pihvin pääraaka-aineena on kikherne, sen rakenne on hyvin kuiva. Siksipä kirjasimme ylös, että salsa verde tulee ehdottomasti kattaa noutopöytään niin, että sitä ymmärretään laittaa myös kasvispihvin kaveriksi. Lisäksi jäimme kaipaamaan vielä tuntuvampaa hummuksen makua, joten meille luvattiin, että niin valkosipulia kuin korianteriakin tullaan seuraavalla kerralla laittamaan runsaammalla kädellä. Jos lukijoissa on kasvissyöjiä, kuulen mielellään myös miltä hummuspihvi teistä kuulostaa?

Saimme maistella ruoat omassa rauhassamme, mutta juhlasuunnittelijamme ja keittiöpäällikkö olivat koko ajan saatavilla ja kävimme kaikki kommentit yhdessä hyvällä asenteella läpi. Tämän kokemuksen pohjalta suosittelen ehdottomasti maistelemaan oman menunsa ennakkoon, jos siihen vain on mahdollisuus. Nyt tiedämme mitä tulemme saamaan ja olemme päässeet vielä tekemään pikkuviilauksia, jotka olisivat häirinneet varmasti itse hääpäivänä. Voin myös luvata, ettei vieraille jää tämän menun jälkeen nälkä!

Ruotsalaisromanttista insinööritaitoa

To do -listaa päivittäessäni tajusin, etten ole esitellyt hääautoamme, vaikka se oli yksi ensimmäisiä päivänselviä asioita häissämme. Tämä puute pitää toki hetimmiten korjata. Perhepiiristä kun löytyy sellainen kaunotar, ettei vieraita autoja ole tarvinnut katsella!

Tämä upea 50-vuotias klassikko sopii mielestäni hääautoksi täydellisesti, ja etenkin meidän maalaisromanttiseen teemaamme. Saanen esitellä hurmaavan vanhan rouvan, joka kuljettaa meidät kirkosta hääpaikalle:

Vaikka ladylla onkin jo hieman ikää, ei voinnissa ole moittimisen sijaa, vaan pääsemme kyllä varmasti ongelmitta ajoissa perille. Mutta koska itse kukin haluaa olla hääpäivänään parhaimmillaan, on rouvakin tällä hetkellä pienellä morsiuskuntoremontilla hiomassa ulkomuotoaan viimeisen päälle. Kulkupelin juhlapukua ei ole vielä valittu, mutta väri pysyy toki morsiamenvalkoisena. Ihaninta olisi koristella auto luonnonkukilla, mutta miten se olisi paras toteuttaa?

Paikoillenne, valmiit...

Otsikko viittaa sekä valmistuneisiin paikkakortteihin, että häävalmistelujen loppukirin alkamiseen. Kaksi kuukautta jäljellä, ja hurjasti ylivetämättömiä asioita to do -listalla! Nyt viimeistään alkaa jo jännittämään lähestyvää päivää. Stressaamaan tehtyjä ja tekemättömiä valintoja. Panikoimaan ajan kulumista.

Olen iltapuhteina tosiaan askarrellut paikkakortteja pöytiin. Koska halusin tuoda merellisyyttä kattaukseen, keksin aikaa sitten, että kauniit kivet voisivat toimittaa meillä paikkakorttien virkaa. Alunperin aioimme Sulhasen kanssa kerätä kiviä kesän reissuiltamme, jolloin niillä olisi myös oma tarinansa kerrottavanaan. Tarpeeksi pyöreiden kivien löytäminen luonnosta on kuitenkin haastavaa, etenkin kun sopivan kokoisia kiviä tarvitaan yli seitsemänkymmentä. Lisäksi en ollut varma, miten maalaisin harmaisiin kiviin vieraiden nimet. Plantagenista löytyi lopulta next best thing, kymmenen kilon säkki valkoisia koristekiviä.

Puntaroin jonkin aikaa tekstin väriä, mutta ajattelin mustan näyttävän turhan terävältä ja valitsin hopeisen tussin. Alla näette vilauksen lopputuloksesta. Parhaillaan pohdin, tulevatko ne oikeasti käyttöön vai eivät. Kivet ja teksti kimaltelevat valossa upeasti, mutta kaiken blingin sekä värien vaaleuden vuoksi nimestä saa selvää vain oikeasta suunnasta katsottuna. En ole vielä päättänyt onko se mielestäni hyvä vai huono piirre, ja näyttävätkö kiveni ennemmin lasten töherryksiltä kuin hääkoristeilta. Jokainen kivi on ainakin muodoltaan uniikki, tiedä sitten osaavatko vieraat arvostaa sitä vai ihmettelevätkö pöytään roudaamaani romua.

Vaikeaa enää tässä vaiheessa hahmottaa milloin suunnitelmat menevät överiksi. Kaaso yrittää onneksi muistuttaa parhaansa mukaan, että yksinkertainen on kaunista. Tuleeko muiden morsianten koskaan shoppailtua ja väkerrettyä yhtä sun toista, vaikka punainen lanka katosi jo ajat sitten?

Onneksi ihanat vieraamme ilmoittautuvat yksi toisensa jälkeen mukaan juhliin mitä mukavimmilla viesteillä. Silloin muistaa taas mistä tässä kaikessa on kyse - meidän kahden yhteisestä juhlasta tärkeiden ihmisten parissa. :) Tuskinpa tunnelmaan olennaisesti vaikuttaa se, kannanko lopulta pöytiin kilokaupalla kiviä vai en!

Puku plakkarissa!

Tänään koitti se odotettu ja pelätty hetki, kun komppaniamme lähti etsimään Sulhaselle pukua. Sulhanenhan ei todellakaan ole pukumiehiä, vaan viihtyy huppareissa ja skeittikengissä. Kaapista löytyy ainoastaan yksiin tuttavien häihin viime tipassa Dressmannilta juostu puku, jota käytetään silloin, kun on aivan pakko. Olimme päättäneet hankkia hiukan laadukkaamman tumman puvun, jota Sulhanen voisi jatkossa käyttää missä tahansa juhlissa häpeämättä. Sulhasen vanhemmat tukena suuntasimme toiveikkaina Stockmannin pukuosastolle.

Olemme Sulhasen kanssa aika babyfaceja, joten pukuosaston edustaja kuvitteli varmaan kyseessä olevan rippipuvun etsinnän, kun hän ohjasi meidät suoraan trendiosastolle. Tämä ei jäänyt kuitenkaan kaivelemaan, sillä siellä oli vastassa todella loistava, asiantunteva ja ystävällinen miesmyyjä, jonka kanssa sovitus sujui hyvin kivuttomasti. Hän juoksi edestakaisin hakien hyviä vaihtoehtoja eri hintaluokissa ja myös sieltä pukuosaston puolelta, kuunteli Sulhasta sekä muita makutuomareita, mutta uskalsi myös neuvoa ja kertoa mielipiteensä. Sovitimme mustan lisäksi harmaita ja tummansinisiä pukuja, Selectedistä Hugo Bossiin.

Lopullinen valinta tehtiin yksimielisesti. Tummanharmaa Tiger of Swedenin puolislimmi puku istui hienosti ja Sulhanen näytti siinä todella tyylikkäältä. Huom, myös siis Sulhanen totesi tyytyväisenä puvun tuntuvan ja näyttävän hyvältä päällä!

Hyvä ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan jatkoimme samalla taistelutahdolla sovittamaan kenkiä. Kengät ovat aina olleet Sulhaselle vaikea paikka myös maun, mutta etenkin hankalan lestin suhteen. Jalkavamma rajoittaa kenkämahdollisuuksia aika lailla. Anoppi kertoi myyjälle haasteet, ja tämä suuntasi Eccon ja Clarksin hyllyille. Ensimmäinen pari jalkaan ja se oli siinä. Sulhanen yllättyi, miten kengät tuntuivat jalassa paremmilta kuin jokapäiväiset skeittikengät, ja koska kenkien ulkonäkö oli perinteisen tyylikäs, hän oli tyytyväinen. Emme jääneet empimään, vaan lähdimme kasikerrokseen juhlistamaan uskomattoman hyvää ostosreissua! :)

Sormukset ja häärekvisiittaa mökiltä

Kävimme Sulhasen kanssa pitkästä aikaa mökillä. Yhtenä porkkanana toimivat sormukseni, jotka Kaaso oli jättänyt sinne pari viikkoa sitten haettuaan ne kultasepältä. Löysin siis Turun häämessuilta täydellisen Kohinoorin valkokultaisen rivisormuksen. Se sopii hienosti kihlasormukseeni, joka myöskin on valkokultaa, ja jossa on kolme pienen pientä timanttia lehtikuvion sisällä. Päätin jättää samaan syssyyn (sekä melkein samaan hintaan!) sekä kihla- että vihkisormukset pienennettäviksi ja kaiverrettaviksi Suomiselle.

Onpa tuntunut oudolta olla kuukausi ilman sormusta! Varsinkin alkuun hain jatkuvasti nimettömästä rinkulaa, ja säikähdin kun sitä ei ollutkaan. Talven kylmyyden pienentämissä sormissa kihlasormus on lähtenyt pyörimään ja valumaan, joten oli kyllä todella hyvä ratkaisu pienentää sitä hiukan. En tullut edes ajatelleeksi että pienennys olisi niin simppeliä, mutta onneksi se tuli puheeksi myyjän kanssa. Hiukan rajulta tosin tuntuu, että puolikkaan koon pienennystä varten sormus on katkaistu ja liitetty uudelleen, mutta ilmeisesti se on ihan normaalia.

Vihkisormus oli kyllä niin kaunis ja siro kuin muistinkin. Kunpa sitä saisi jo pitää sormessa! :) Kaiverrukset olivat myös onnistuneet kauniisti ohuisiin sormuksiin. Niiden osalta päädyimme todella perinteiseen; kihlasormuksessa on Sulhasen nimi ja päivämäärä, vihkisormuksessa meidän molempien nimet ja hääpäivä. Enää täytyy muistaa viedä Sulhasen sormus kaiverrettavaksi.

Katselin mökillä myös hieman ympärilleni sillä silmällä, eli etsien häiden maalaisromanttiseen tyyliin sopivia esineitä. Omat nurkat kannattaa ehdottomasti tutkia ennen kuin lähtee ostoksille ja kasvattaa taas budjettia! Myrskylyhdyt sopivat oivasti meren rannalle luomaan tunnelmaa:

Isänisän vanhaan maitotonkkaan voidaan tehdä kukka-asetelma:

Sinkkiämpärin voi täyttää jäillä ja tarjoilla siitä kylmiä juomia:

Kivi-tuikkujen sijaan Kastehelmet sopivat tyyliimme vielä paremmin; kuviohan on kuin mummon pitsiliinasta:

Kirkollisia kysymyksiä ja kriisejä

Nyt kun iso osa muista hääjärjestelyistä on edennyt hyvällä mallilla, on tullut aika suunnata huomiota myös itse vihkimiseen. Vaikka varsinainen naimisiinmeno tapahtuu vihkitilaisuudessa, se jää monella ainakin suunnittelussa vihkimisen jälkeisten juhlien varjoon.

Turun häämessuilla osallistuimme Kaason kanssa luentoon kirkkovihkimisestä. Luennolla käytiin hyvin läpi kaikki perusteet kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä, kuten vihkimisen edellytykset ja vihkikaava. Minua ainakin helpotti tieto siitä, että seurakunta huolehtii kyllä tilaisuuden sujuvuudesta, eikä meidän käytännössä tarvitse kuin tulla paikalle. Myöskään kovin paljoa suunniteltavaa vihkimisessä ei ole. Kanttorin kanssa tulee keskustella alku- ja päätösmusiikista sekä yhdestä tai kahdesta virrestä tai muusta musiikista tilaisuuden aikana. Ystävänihän on jo tulossa soittamaan kirkkoon, joten toivottavasti myös kanttori hyväksyy kappalevalinnan. Lisäksi tulee valita Raamatun pätkä, joka tilaisuudessa luetaan, sekä lupaako toisen kanssa olla myötä- ja vastoinkäymisissä vai aina kuolemaan saakka.

Meillähän kirkollisen vihkimisen edellytykset eivät vielä täyty, sillä Sulhanen ei ole minkään kristillisen kirkon jäsen saati sitten rippikoulun käynyt. Hän on kuitenkin nyt aloittanut ahkerana rippikoulun aikuisrippikouluryhmässä. Eri seurakunnan edustajien vetämiä keskustelevia tapaamisia on muutaman viikon välein, jonka lisäksi pappi saattaa ladata viestejä ja tehtäviä oppimisympäristöön verkossa. Riparin osallistujajoukko on kirjavaa niin taustaltaan kuin kirkkoon liittymisen perusteiltaankin. Tehtävät eivät aikuisriparilaisilla ole silkkaa kymmenen käskyn ja Isä Meidän tankkaamista ulkoa. Tarkoituksena on ainakin lukea yksi uskoa käsittelevä kirja - listalta löytyi esimerkiksi Jaakko Heinimäen Kafekismus. Kuten itse kukin omasta ripariajastaan muistaa, tulee rippikoululaisen myös osallistua muutamiin jumalanpalveluksiin. Itse keksimme tähän uuden tyylin: istuimme kotisohvalla iltapalaa syöden ja kuuntelimme tunnin mittaisen sunnuntaijumalanpalveluksen kotikirkostamme netin kautta!

Kävimme joulukirkossa vihkikirkossamme, ja tilaisuuden pitänyt pappi puhui hyvin ja tuntui mukavalta. Sulhanen ei lämmennyt suuremmin rippipappiinsa, joten ilmoitin vihkikirkkomme seurakuntaan, että haluaisimme vihkipapin heiltä. Olipa hyvä että otin yhteyttä, sillä sain kuulla, ettei vihkimistämme jostain syystä löytynyt heidän kalenteristaan lainkaan! Olen kuitenkin tehnyt alustavan varauksen jo toukokuussa ja virallisen lokakuussa, joten en ihan osannut odottaa heidän merkinneen vihkitilaisuuden vahingossa viime vuoden kalenteriin. No, joka tapauksessa meidän onneksemme kyseessä on pieni paikkakunta eikä kukaan muu ole ainakaan vielä päättänyt mennä vihille kyseisessä kirkossa samana päivänä kanssamme, joten virhe saatiin korjattua vahingoitta.

Vihkipappiamme emme edelleenkään saa tietää, sillä seurakunnalla on kaksi pappia, joiden työvuoroja keväälle ei vielä tiedetä. Lisäksi he ovat itse asiassa molemmat jättämässä seurakunnan, joten välttämättä kumpikaan heistä ei tule vihkimään meitä. Täytyy nyt vain luottaa, että joku pappi löytyy meidät vihkimään toukokuussa... Onko muilla pareilla vihkipapin löytäminen ollut helppoa, tai onko pappi vielä kysymysmerkki?

Vihkimisen edistämiseksi Sulhanen saa nyt ainakin keskittyä riparin suorittamiseen. Vasta pääsiäisenä tapahtuvan kasteen ja konfirmaation jälkeen voimme pyytää avioliiton esteiden tutkintaa. Ehkä alamme pikku hiljaa myös tutustua yhdessä mahdollisiin vihkimisessä luettaviin Raamatun kohtiin. Vinkatkaa muut, jos teillä on jotain lemppareita!