keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Rentouttavaa hääyötä

Sulhanen oli alunperin sitä mieltä, että haluaa hääyöksi omaan kotiin: rakkaaseen saunaan ja tuttuun sänkyyn. Häitä juhlitaan kuitenkin vain kerran, eikä mieleni tekisi palata juhlahumusta suoraan arkeen ja hääkiireessä siivoamatta jääneiden sotkujen keskelle. Olen tehnyt pientä pehmittelyä, ja yllättäen sain luvan varata meille hääyöksi hotellihuoneen!

Hääyön hotellin valinta oli meille yhtä helppo kuin hääpaikan tai kirkonkin. Långvikin kylpylä- ja kokoushotelli Kirkkonummella on hyvä valinta aikuisten lyhyelle lomalle; tyylikäs, rauhallinen ja lähellä. Olemme muutaman kerran hemmotelleet itseämme varaamalla sieltä huoneen tai vain käymällä rentoutumassa kylpylässä. Nyt pääsemme ensimmäistä kertaa sviittiin. 52-neliöisessä huoneessa on oma sauna, poreamme ja merinäköala. Sulhanen pääsee siis toiveensa mukaisesti saunomaan hääyönään. Itse odotan ainakin muhkeita sänkyjä ja porekylpyä - ja sitä, ettei itse tarvitse tehdä mitään muuta kuin nauttia. :)

Hääyötä varten täytyy ehdottomasti pakata etukäteen laukut valmiiksi. Mukaan tarvitaan ainakin mukavat vaihtovaatteet, pientä hyvää purtavaa, kuohuvaa, kynttilöitä ja kylpyvaahtoa. Mitä muuta tarpeellista keksitte?


Huoneen hintaan sisältyy toki myös pääsy kylpylään ja kuntosalille, sekä aamupala. Ensimmäisen aamun avioparina voi siis korkata nauttimalla runsaan, valmiin aamiaisen ja muistelemalla hääjuhlaa span altaiden ja saunojen ihanassa lämmössä. Kylpylässä on erilaisia saunoja, pari poreallasta sekä kuntouintiallas. Taustalla soi rentouttava musiikki ja tunnelma on rauhallinen. Emme ole koskaan kokeneet täällä tungosta. Toivotaan, että myös hääyö toteuttaa tehtävänsä, ja voimme startata avioelämän levänneenä ja rentoutuneena. En malta odottaa!


Muuten, Långvikhan on myös upea paikka järjestää täyden palvelun häät (viime kevään morsiamen Vappu Pimiän tapaan). Paikka oli meilläkin hetken harkinnassa, mutta tuntui lopulta vähän liian fiiniltä tyyliimme, jotta olisimme itse juhlat halunneet pitää siellä.  Långvikin hääpalveluista löytyy kattava tarjonta morsiussaunasta kampaajaan ja häiden jatkoista hääaamun brunssiin!

6 kommenttia:

  1. Ai te meette sinne, tosi kiva! Kuulostaa niin ihanalta sviitti omalla saunalla ja poreammeella, varmasti on hintansa arvoista että pääsee valmiiksi laitettuun ja siivottuun huoneeseen ja aamulla syömään ihanan hotelliaamiaisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa, tuskin toiste tulee vastaavaa varattua, joten otetaan nyt kaikki irti kun on hyvä syy! :) Ja nyt meille voi myös jäädä porukkaa yöksi, kun ei vietetä hääyötä siellä.

      Poista
  2. Långvik on tosi ihana paikka! Mekin ollaan siellä kesälomailtu... Pitääkin laittaa korvan taakse jos vaikka tekisi heti häiden jälkeen sinne pienen häämatkan ennen virallista reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan, on tosiaan hyvä paikka pieneen pakoon arjesta! Meilläkin häämatka tulossa vasta joskus myöhemmin, joten tämä saa juurikin korvata vähän sitä. :)

      Poista
  3. Tsemppiä häävalmisteluihin!

    Käy poikkeamassa blogissani, siellä on arvontaa ja alekoodia hääkauppaan :) summer-suvi.blogspot.fi

    VastaaPoista